Laura Rissanen - arkivihreä kaupunkilainen Helsinkiläisen kokoomuspolitiikon pohdintoja arjesta ja arjen valinnoista

Pientä ja suurta

 

Alkuviikosta uutisoitiin, että Helsingissä ja muualla pääkaupunkiseudulla ei rakenneta enää pieniä päiväkoteja. Helsingissä uuteen päiväkotiin tulee paikka aina vähintään 84 lapselle. Espoossa ja Vantaalla tavoite on vieläkin suurempi ja sama suuntaus näkyy muuallakin Suomessa.

 

Parhaillaanhan meillä Kalliossa ollaan muuttamassa Franzeniaa peräti 205-paikkaiseksi päiväkodiksi. Toteutuessaan se olisi Helsingin suurin. Viime vuonna hoitopaikoiksi muutettiin Koskelan sairaala sekä entinen Albertin koulu Punavuorenkadulla. Ja joka paikka taitaa tulla todella tarpeeseen. Kantakaupunkia vaivaava päivähoitopaikkapula ei ota hellittääkseen.

 

Keskustelu teemasta jatkui ainakin omassa tuttavapiirissäni vilkkaana. Pieniä päiväkoteja puolustetaan herkästi – ovathan ne usein viehättävän kodinomaisia. Samaan aikaan suuria kauhistellaan – eihän lasta nyt isoon laitokseen pidä viedä! Eräs äiti puolusti omien lastensa pientä päiväkotia sillä, että yhteisöllisyys kasvaa, kun toisiin vanhempiin on helpompi tutustua.

 

Itselläni ei ole kokemusta kuin suuresta päiväkodista. Oma poikani aloitti syksyllä yli satapaikkaisessa päiväkodissa eikä meillä ole kuin hyvää sanottavaa. Olennaista kun ei ole se päiväkodin koko, vaan ryhmäkoko. Ja se, että ryhmässä on riittävästi tuttuja ja turvallisia hoitajia. Kyllä minäkin, suuresta päiväkodista huolimatta, olen toisten untuvaisten vanhempiin tutustunut.

 

Hämmästelen myös viikoittain sitä, miten rauhalliselta ympäristöltä paikka vaikuttaa. Tilat on järjestetty ja kalustettu fiksusti ja ulkoilukin sujuu. Päiväkodin henkilöstö on tyytyväinen etenkin siihen, että sijaisuudet saadaan järjestettyä pitkälti omin voimin. Näin sijaisetkin ovat lapsille ennalta tuttuja.

 
Mutta siis, suurta vai pientä? Yhtä oikeaa vastausta ei tietenkään ole. Helsinkiin mahtuu molempia, eikä vanhoja perinteisiä yksikköjä pidä suurten alta ryhtyä lakkauttamaan. Mutta ymmärrän siis hyvin syyt siihen, miksi kokonaan uusista päiväkodeista halutaan tehdä suuria. Tilat saadaan toimivammiksi ja henkilöstön tarpeet huomioitua paremmin myös.

 

Tärkeintä on varmistaa se, että päiväkoteja on siellä missä lapsiakin. Siksi tarvitsemme uusia ratkaisuja, kuten siirrettäviä päiväkotipalviljonkeja ja luovuutta uusien tilojen löytämiseen. Ja myös parempaa tarkkuutta lapsimäärien ennustamiseen. Pelkästään viime vuonna Helsingissä oli päivähoidossa yli 1000 lasta ennakoitua enemmän.

 

Hyvään kaupunkiarkeen kuuluu se, että hoitomatka on lyhyt. Ihannetilanteessa päiväkotimatka pitäisi pystyä tekemään kävellen tai ainakin helposti joukkoliikennettä käyttäen. Päivähoito, jos mikä, on lähipalvelu!

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Teppo Nygren

Pienen ja suuren päiväkodin eron huomaa vasta myöhemmässä vaiheessa. Suurissa päiväkodeissa tapaturmien mahdollisuus on myöskin suurempi ja yksilölliseen vahtimiseen ei ole riittävästi resursseja, eli määrällä korvataan laatu. Eitoivottujen vaikutteiden helpompi saaminen toisilta lapsilta on suurissa päiväkodeissa myöskin huono asia. Lapsen eristäytymistä ja ulkopuolelle jäämistä ei myöskään huomata.
On kokemusta suuremmasta päiväkodista, jossa työntekijät keskittyvät enemmän itseensä ja omiin asioihinsa kuin lapsiin, sekä pienestä maaseudun päiväkodista, jolla on yhteistyötä vanhusten talon kanssa lasten ja vanhusten yhteiset leipomiset ja muu yhdessäolo.
Suuret koulukoot ja luokkakoot aiheuttavat myös ongelmia, joita ei pienten koulujen kohdalla ole.

Toimituksen poiminnat