Väärinpysäköinti kuriin
Viime viikkoina olen taas useaan otteeseen istunut jumissa ratikassa, joka ei pääse eteenpäin kiskoille pysäköidyn auton vuoksi. Se jos mikä on turhauttavaa. Oikeastaan jopa raivostuttavaa. Ilmiö on ainakin oman kokemukseni mukaan lisääntynyt. Aiemmin ongelmia esiintyi ennen kaikkea talven lumien keskellä.
Helsingissä määrättiin viime vuonna peräti 223 715 pysäköintivirhemaksua. Siis yli 600 päivässä. Luku on jopa yllättävän suuri. Joukossa on tietysti monenlaisia tapauksia – on muutaman minuutin parkkiajan ylityksiä sekä sitten räikeitä väärinkäytöksiä esimerkiksi hätäpoistumisteiden eteen. Ja nykyään sanktio on sama tahallisesta laittomasta väärinpysäköinnistä ja tahottomasta pysäköintiajan ylityksestä.
Tällä hetkellä Helsingin ydinkeskustassa pysäköintivirhemaksu on 50 euroa ja muualla 40 euroa. Helsingin yleisten töiden lautakunta esitti viime viikolla, että pysäköintivirhemaksua korotettaisiin Helsingin ydinkeskustassa nykyisestä 50 eurosta 80 euroon ja muualla 40 eurosta 60 euroon. Tullakseen voimaan korotus vaatii sekä kaupunginhallituksen että sisäasiainministeriön hyväksynnän. Aikaisintaan korotus voisi astua voimaan ensi syksyllä.
Itse puollan lämpimästi maksujen korotuksia. On hyvä, että väärin parkkeeraamisesta sakotetaan tuntuvasti. Pysäköinninvalvonnalla edistetään liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta. Jotta valvonnalla on virhepysäköintiä ennaltaehkäisevä vaikutus, virhemaksun pitää olla riittävän korkea. Sitä paitsi nyt on usein halvempaa pitää auto sakkopaikalla vaikka koko vuorokauden, kuin juosta lisäämässä 4 tunnin välein kolikkoja tai ostamassa uutta lippua
Nykyiset maksut eivät ole riittäviä ehkäisemään välinpitämättömyyttä pysäköintisääntöjen noudattamisessa. Sitä paitsi tuo 80 euroa on sama kuin joukkoliikenteen tarkastusmaksu, enkä ymmärrä, miksi tarkastusmaksun pitäisi olla korkeampi kuin pysäköintivirhemaksun.
Virheellisesti pysäköidyt ajoneuvot myös haittaavat ja hidastavat joukkoliikennettä ja tavaraliikennettä. Suojatien eteen pysäköity ajoneuvo vaarantaa jalankulkijoiden turvallisuutta. Lisäksi jalkakäytävälle tai pyörätielle pysäköity ajoneuvo haittaa jalankulkua ja pyöräilyä.
Tärkeää olisi myös muuttaa lainsäädäntöä niin, että parkkisakoissa voisi olla eri portaita. Esimerkiksi juuri ratikkakiskoille parkkeeraamisesta pitäisi voida sakottaa enemmän kuin vaikka 10 minuutin ajan ylityksestä. Tämä edellyttää siis lainsäädännön muutosta. Samalla tavalla muuten myös joukkoliikenteen tarkastusmaksut pitäisi voida porrastaa niin, että toistuvasta pummilla matkustamisesta rangaistaisiin vaikka kaksinkertaisesti.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Puhut nyt aaseista, elikkä niistä ihmisistä jotka ovat ihan vain aaseja syntyjään. Tietenkin aasikin ymmärtää rahanpäälle, eli korottamalla sanktiota, saat aasin joskus jopa tottelemaan, mutta aasi ei siitä muutu, koska aasi näkee mailman toisin kuin sinä. Jos pysäköintipaikkoja olisi riittävästi niin jopa aasi ajaa sinne missä sanktiota ei voi saada, eli aasi on kaiken panettelun jälkeenkin hyvin älykäs eläin.
Tätä voitaisiin testata vaikka laittamalla satasen sakko puhelimeen puhumisesta ilman handsfree laitetta autolla ajaessa, taikka vaikka kaksi sataa. Ei muuta mitään, yöllä tuolla skudsistanissa ajaessa - sanotaan vaikka lapissa menossa saariselälle - jos puhelin soi niin vaikka siitä seuraisi käsien katkominen oikeudessa, niin siihen vastataan, kiinnijäämisen pelko on aika mitätön.
Eli, nyt katsellaan vaikka sitä syytä miksi tuota väärinpysäköintiä tapahtuu, ja sitten myönnetään että onhan tuossa paljon parantamisen varaa, parkkipaikkoja ei ole läheskään riittävästi. Jonka jälkeen katsotaan peiliin että fiduiks meni tämäkin homma, yhtä paljon syytä minussa kuin aaseissakin :|
"Samalla tavalla muuten myös joukkoliikenteen tarkastusmaksut pitäisi voida porrastaa niin, että toistuvasta pummilla matkustamisesta rangaistaisiin vaikka kaksinkertaisesti."
Nii joo, eli siis harkitset vakavasti pummilla matkustavien asettamista rikosrekisteriin? Vai millä ajattelit oikeudellisesti todistaa että kyseinen pummi matkustaa jo toista kertaa, tarkastajan sana ei riitä, vaan pitää olla todiste, piste.
Väärä pysäköinti johtuu liian pienestä määrästä parkkipaikkoja. Eikö olisi parempi tehdä parkkipaikkoja lisää, vaikka maan alle kuin kiusata autoilijoita parkkisakoilla.
Sitä en ymmärrä, että joku on niin tyhmä, että jättää auton kiskoille. Tuskin sakottaminen auttaa tyhmyyteen.
Väärinpysäköinti on ulkomaista perua; katselkaa rekkareita ja kulettajia. Ainakin niin on täällä Kalliossa.
Ajatus hieno, mutta maksut kaatuu asukaspysäköintialueiden käyttäjille, jo ny alueilla tapahtuu mielivaltaista sakottamista mitättömiin verukeisiin vedoten, hyvänä esimerkkinä viimetalvi!!
Yrityksellämme on kaksi maksettua yrityspysäköintilupaa C alueella, mutta parkkipaikkoja ei löydy. Alla pysäköinnin valvonnalta saatu vastaus:
"Tällä hetkellä C-alueella asukas- ja yrityspysäköintipaikkoja on 2410 kpl ja yhteensä asukas- ja yrityspysäköintitunnuksia on myönnetty kaupunginvaltuuston määrittämien kriteerien mukaan 4311 kpl eli valitettavasti myönnettyjä tunnuksia on enempi kuin paikkoja. Toki "asukas- ja yrityspysäköintiautot" eivät välttämättä kaikki pysäköi yhtä aikaa."
Lopputulos on kuitenkin se että pysäköintipaikkoja ei ole ja joudumme hommaamaan yksityisistä pysäköintihalleista itsellemme paikat. Asiakkaillamme on vaikeuksia parkkeerata myös. Kaupunki tienaa nopealla laskutoimituksella pelkän c-alueen ylimyynnillä lähes 700 000€ vuodessa.
Korjaisitteko tämän epäkohdan ennen kuin alatte korottamaan parkkisakkoja?
Ps. Rengaslukot olisivat erinomainen keino hillitä väärinpysäköintiä. Ja toimisivat myös diplomaattiautoihin!

Kommentoi 5 kommenttia